21 helmikuuta 2026

VIIKONLOPUN HÖPINÄT

 Rauhallinen lauantain aamu ja hiljaista kuin huopatossutehtaalla, olen ollut jo melkein kolme tuntia valveilla ja aamukahvitkin on nautiskeltu jo jokin aika sitten - viikonlopuksi ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, varmaankin Olympialaisia katsotaan ainakin jonkin verran ja nyt olen tyytyväinen siihen että huomenna on viimeinen kisapäivä, voi sitten keskittyä muuhunkin kuin hiihtojen seuraamiseen.

Kevättä ja tulevaa kesää olen alkanut jo pikkuhiljaa odottelemaan jo senkin vuoksi että liikkuminen ehkä hieman lisääntyy ja varsinkin kesä on valokuvauksellisempaa aikaa, jospa sitä sitten olisi hieman enemmän kuviakin julkaistavaksi - toivossa on hyvä elää.

Hyvää viikonloppua jokaiselle ja myös H E T K I Ä blogissani saa pistäytyä vierailemassa mikäli kiinnostusta riittää ! - Suvi - 


17 helmikuuta 2026

HYVÄÄ LASKIAISTIISTAITA


Kahvia ja laskiaispulla mantelimassalla on maistuvampaa 
kuin hillon kanssa - kumpi on teidän mielestä parempi, 
hillo vai mantelimassa ?? Hillo käy myös minulle mutta 
silloin kun saa itse valita niin ehdottomasti 
mantelimassan kanssa. 

13 helmikuuta 2026

PERJANTAI JA PAKKASPÄIVÄ


Pakkasta on kuvaushetkellä - 23 c tienoilla, onneksi ensi 
viikolle on ennustettu hieman parempia pakkaspäiviä ja 
toivotaan että ne pitävät myös paikkansa.

Nämä viikot menevät jotenkin niin nopeasti vaikkei 
mitään erikoisempaa tekisikään - blogia ei tule niin 
hirveästi päivitettyä jos ei ole mitään erikoisempaa 
kerrottavaa mutta täällä sitä kuitenkin ollaan ja pysytään 
kaikesta huolimatta - mukavaa viikonloppua ja huomista 
Ystävänpäivää jokaiselle toivotellen Suvi 

06 helmikuuta 2026

LOMAPÄIVÄN RUOKAILUHETKI


Käytiin tänään ukkokullan kanssa ABC:lla syömässä 
ja tänään olikin todella maukasta ja mureaa 
wienerleikettä - lisukkeena muusia ja salaattia, 
myös pienen määrän kermaperunoita kävin 
hakemassa lautaselle koska ovat mun lemppareita 
vaan laaja pizzalajitelma jäi syömättä koska tulin 
jo niin ähkyksi tästäkin annoksesta etten olisi 
jaksanut enää yhtään enempää. 

Nyt alkaakin sitten ne kauan odotetut Olympialaiset 
ja odotan kovasti varsinkin ampumahiihtoa mutta 
myös ainakin maastohiihtoja aion katsoa ja 
kannustaa omia suosikkeja.

Hyvää viikonloppua jokaiselle toivotellen Suvi